Vaihtoehto Wordpressille
Yhdistys, jossa olen jäsenenä, tarvitsi uudet verkkosivut. Kun ammattini tuli yhdistyksessä hallituksen tietoon, tämä homma nakitettiin minulle.
Päivitys jakautui kahteen osaan: uudistusta tarvittiin sekä sisällölle että tekniselle toteutukselle.
Teknisen uudistuksen osalta Wordpress oli aluksi varteenotettava vaihtoehto. Se on varsin yleinen ja tavanomainen alusta tämäntyyppisille sivustoille, joissa teknisesti taitamattomien pitää pystyä päivittämään sivuston sisältöä.
Ennen kuin edes ehdin aloittaa sivuston toteutusta, tulin katumapäälle. Olen työurallani tehnyt Wordpress-sivustoja ja pitänyt koulutuksen sen käytöstä, ja kokemus on osoittanut, että se ei ole ongelmaton nettisivualusta, vaikka sitä usein ylivertaiseksi ylistetäänkin.
Yksi yleinen perustelu, jolla Wordpress-palveluita myyjät firmat suosittelevat sitä, liittyy lisäosiin ja teemoihin: Wordpressin ulkoasua ja toiminnallisuutta voi helposti ja ilmaiseksi muokata asentamalla näitä vain muutamalla klikkauksella, eikä koodaustaitoa tarvita. Mutta kun puhe kääntyy siihen, kannattaako konsulttifirmalle maksaa tuhansia euroja, kun saman saa ilmaiseksi, nämä samat firmat vastustavat lisäosien varomatonta asentamista ja valmisteemoja: suurin osa niistä on niin huonolaatuisia, että on parasta välttää itse tekemistä ja antaa työ ammattilaisille.
Näissä puheissa on aika paha ristiriita.
Aloin etsiä vaihtoehtoa, joka olisi yksinkertaisempi kuin vuosien saatossa isoksi paisunut Wordpress, joka tekisi sekä sivuston ulkoasun ja rakenteen muokkaamisesta ja jossa olisi selkeä hallntaliittymä sisällön päivittämistä varten.
Spina CMS täytti nämä kriteerit. Se on Ruby on Rails -ohjelmistokehyksellä rakennettu sisällönhallintajärjestelmä. Tämä sopi minulle erityisen hyvin, koska olen käyttänyt Rubya ja Railsia vuosikausia.
Spinassa – tai ainakaan sen ilmaisversiossa – ei ole yhtä paljon ominaisuuksia kuin Wordpressissä, mutta kutakuinkin kaikki, mitä tässä tapauksessa oli tarpeellista. Sivupohjien kirjoittaminen ja käytössä olevien rakennuspalikoiden konfigurointi oli mukavan helppoa, koska Rubyn syntaksi on selkeämpää kuin monessa muussa ohjelmointikielessä. Lisäksi Rubyn avulla tehty DSL on niin ikään selkeää ja tehokasta.
Kaiken kaikkiaan sivuston teeman tekemiseen riitti noin 200 riviä html-koodia ja toiset 200 riviä Rubyä, noin 150 riviä css-tyylejä ja 10 riviä javascriptiä. Palvelinalustaksi otimme edullisen virtuaalipalvelimen, jonne asensin Dokkun.
Olen erittäin tyytyväinen siihen, että pysähdyin projektin alussa pohtimaan vaihtoehtoja. Spina osoittautui erittäin mielekkääksi järjestelmäksi sivustokehityksen kannalta. Sen minkä Spina häviää ominaisuuksissaan Wordpressille, se voittaa yksinkertaisuudessa ja helppoudessa. Wordpress on vuosien varrella kerännyt aika kasan tauhkaa, ja pitkän taaksepäin yhteensopivuuden vastapuolena sen tarpeettoman monimutkainen toteutus, joka ei ole enää se kaikista mukavin koodaajan kannalta.